Tinna
Kuka olen?
Olen Tinna, luontaishoitaja ja sosionomi. Ja vaikka mitä muuta.
Aikaisemmin elin hyvin erilaista elämää. Toimin esihenkilönä sosiaalialalla ja koin pitkään olevani erilaisten tahtojen ja vaatimusten puristuksessa. Työ oli antoisaa, mutta raskasta. Olin myös oppinut tunnistamaan itsessäni asuvan kapinallisen, selkeän yrittäjätyypin, joka ei kovin mielellään kysele lomiinsa lupia😁.
Opiskelin luontaishoitajaksi päivätyön ohessa ja haaveilin yrittäjyydestä. En kuitenkaan ollut vielä valmis suureen muutokseen. Lopulta kävi niin, että elämäni mullistui, tuli iso kriisi ja tuntui että kaikelta putosi pohja. Se pisti polvilleen.
Sen jälkeen olen opetellut elämään. Suljin joitakin ovia, toisten avautuessa. Elämä asetteli tielleni inspiroivia ihmisiä ja tilanteita. Sain innostusta, itsevarmuutta ja uskallusta. Päätoimisen yrittäjyyden aloitin heinäkuussa 2021 ja se on tuntunut juuri siltä miltä haaveilin aikoinaan. Saan tehdä rauhassa itsenäistä työtä, jolla on merkitys. Saan olla väylänä ja mahdollistaa asiakkaalle hyvää oloa ja mieltä.
Luontaishoitajan koulutuksessani sain oppia niin vyöhyketerapiaa, shiatsua kuin aromaterapiaakin. Lisäkurssit ovat laajentaneet hoitovalikoimaani ja vahvistaneet osaamistani. Energia on kulkenut mukana kokoajan, mutta sen kanavointi on tullut Reikin myötä tietoisemmin jokapäiväiseen käyttöön.
Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi hoitolaani rentoutumaan, pysähtymään ja voimaantumaan. Saat tulla juuri sellaisena kuin olet.
Koulutukseni
Luontaishoitaja v. 2015. AK luontaisterapiaopisto. Pääopettaja Merja Pennanen, myös muita opettajia.
Diplomi vyöhyketerapeutin lisäopinnot v. 2016. Opettaja Merja Pennanen.
Intialainen päähieronta v. 2017. Opettajat Karoliina Isopahkala ja Linda Nevalainen.
Kuumakivihieronta v. 2017. Opettaja Susanna Kariniemi.
Turvehieronta v. 2021. Opettajat Heikki Ruha ja Katriina Myllykoski.
Reiki 1 v. 2023. Opettaja Raija Yli-Jyrä.
Reiki 2 v. 2024. Opettaja Raija Yli-Jyrä.
Kehitysvammaisten ohjaaja 1996, Hämeenlinnan sosiaalialan oppilaitos.
Sosionomi (AMK) 2020, Tampereen ammattikorkeakoulu.